Piha- ja ranta-alue
Villa Ruusulan viihtyisä piha- ja ranta-alue on kaikkien vieraidemme käytössä.
Ruusulan emäntä rakastaa ruusuja, pioneja, perennoja ja sipulikukkia, joten kesäaikaan Ruusulan kukkapenkit kukkivat ja piha-alueen ruusut ovat kukassa vuorollaan. Talvella pihapiirissä voi harrastaa lumikenkäilyä, laskea mäkeä tai lähteä vaikka pilkille. Pihaa ympäröi kuiva kangasmetsä, jossa voi liikkua turvallisesti.
Rannan tuntumassa on nuotiopaikka, jossa on mukava paistaa makkaraa tai lettuja. Nuotiopaikan äärellä on lapsille turvallinen maa-tramboliini, keinuja ja leikkimökki leikkejä varten.
Ruusulan ranta on hiekkainen ja loivasti syvenevä. Veden korkeus Saimaassa vaihtelee, joten pellehyppyjen sijasta laiturilta on hyvä laskeutua järveen portaita pitkin. Laiturimme on kestänyt Jänisselän tuulen tuiverrukset ja seisoo napakasti paikoillaan.
Vieraidemme käytössä on myös soutuvene.